Martinkylän ryijyn kautta ajan säikeisiin – osa 2
Martinkylän ryijyn tarkastelu avaa näkökulmia rikkaaseen ryijyperinteeseen. Ryhdyin tutkimaan Martinkylän ryijyjä lähemmin. Millaisia tekniikoita, kuvioita ja värejä ryijyissä on käytetty ja mitä niistä voidaan päätellä?
Martinkylän ryijy vuodelta 1804 on Vantaan kaupunginmuseon kokoelmien vanhin ryijy. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo
Sisältö
Yleisin ryijyssä käytettävä solmu on smyrnasolmu eli tuttavallisemmin ryijysolmu. Solmu on käytössä Martinkylän ryijyissä. Tekniikaltaan se muistuttaa itämaista mattoa ja soveltuu parhaiten geometristen kuvioiden kudontaan. Pohjakankaan sidos on tavallisimmin palttina tai toimikas. Martinkylän ryijyssä pohjasidoksena on käytetty palttinaa, jossa loimi- ja kudelangat risteävät. Se on yksinkertaisin kankaan perussidoksista.
Toisintoja ryijyistä on kudottu Suomessa erityisesti kansanomaisia ryijyjä mukaillen. Silloin ryijyyn saatettiin kutoa kaksi vuosilukua, alkuperäisen mallin vuosi sekä toisinnon kutomisvuosi. Vantaan kutojat päättivät kuitenkin pitäytyä Martinkylän ryijyn mallissa prikulleen. Tuntemattomaksi jääneen talonpoikaiskutojan kädenjälkeä haluttiin kunnioittaa jopa siinä määrin, että kuvioinnin virheetkin kopioitiin: neliöiden aaltoileva reunus näkyy erityisesti ryijyn oikeassa alareunassa.
Inventaarionumeron eli esineen tunnistenumeron ompelua ryijyn nurjalle puolelle. Övre Nybackaan, Vantaanlaakson historialliseen talonpoikaismiljööseen sijoitettu tekstiili on osa elävää käsityöperinnettä. Kuva: Päivi Yli-Karhula, Vantaan kaupunginmuseo.
Yksi ero 1800-luvun ryijyn ja sen toisinnon väliltä kuitenkin löytyy. Alkuperäinen ryijy on molemmin puolin nukitettu, mutta seinälle ripustettu toisinto on nukallinen vain yhdeltä puolelta. Käytön jäljet näkyvät Martinkylän ryijyn kuluneessa nukkapinnassa: vanha ryijy on mitä luultavimmin ollut käytössä vuodetekstiilinä.
Peitteenä käytetyt ryijyt yleistyivät Suomessa aluksi varakkaissa talonpoikais- ja käsityöläispiireissä. Ryijyä saatettiin pitää myös esimerkiksi keinutuolimattona tai lattialla. Lämmittävä käyttötekstiili oli arvoesine jo villamääränsä puolesta. Ajan saatossa ryijystä on tullut ennen muuta seinätekstiili. Martinkylän ryijyn toisinto on tehty suoraan seinätekstiiliksi.
Kuvio muodostuu myös ryijyn nurjalle puolelle. Toisinnot Vantaan kutojilla valmistettiin Liisa Viitasen johdolla. Kuva: Päivi Yli-Karhula, Vantaan kaupunginmuseo.
Ryijyn kuviointi johtolankana
Martinkylän ryijy on kansanomainen. Jo varhaisimmat maininnat ryijyistä kruunun linnan inventaarioista jakavat ryijyt herrasväen ja palvelusväen peitteisiin. Tavalliset rahvaan peitteet olivat usein yksivärisiä ja kuviottomia, herrasväen ryijyissä yläpuolen nukka kuvioitiin. Nykypuheessa kansanomaisella ryijyllä tarkoitetaan tuntemattomiksi jääneiden talonpoikaiskutojien valmistamia ryijyjä. Martinkylän ryijy sijoittuu ajallisesti kansanomainen ryijyn kukoistuskautena pidettyyn ajanjaksoon 1770–1850-luvulle.
Kansanomaisen ryijyn kuvapinta jakautuu kehykseen ja keskialaan. Kuva-aiheet kotioloissa kudottuihin ryijyihin saatiin säätyläisistä ryijyistä, joita säätyläiskodeissa työskennelleet palkolliset kopioivat muistitiedon varaisesti. Kudontataito levisi kartanoista maaseudulle. Ryijymuoti levisi rannikolta sisämaahan, kattaen lopulta koko läntisen Suomen maaseudun. Läntinen rannikkoalue oli erityisen altista seutua uusille vaikutteille, ja eurooppalaiset kuvioaiheet levisivät sisämaahan sen kautta. Keski-Suomi oli huonojen kulkuyhteyksien vuoksi erillään lännen muotivirtauksista. Sinne syntyi omintakeinen ryijyperinne, elämänpuuryijyt.
Säätyläiset ammensivat vaikutteensa Keski-Euroopan hovikulttuurista, kuten niin sanotuista merkkausliinoista, gobeliineista ja mallikirjoista. Suomen alueella mallia otettiin erityisesti Ruotsin linnojen, kuninkaankartanoiden, pappiloiden ja porvariskotien kulttuurista. Säätyläisryijyjen kuvioita ovat esimerkiksi tulppaanit ja palmetit eli palmunlehtiviuhkat. Suomalaisten kansankutojien piirissä nämä tuntemattomat kasvit muuttuivat yksinkertaisemmiksi ja geometrisemmiksi. Martinkylän ryijyssä vuosiluvun yllä nähtävät tulppaaniornamentit ovat malliesimerkki tästä.
Säätyläisperäinen tulppaani on omaksuttu merkkausliinoista. Kuvioaiheena se on ollut muodissa jo 1600-luvulta lähtien, jolloin tulppaanista tuli muotikasvi Euroopassa. Konservoinnin yhteydessä 1991 otettu yksityiskohtakuva vuoden 1804 ryijystä. Kuva: Leena Haleyi, Vantaan kaupunginmuseo.
Eri paikkakunnilla oli omat suosikkiaiheensa. Uudellamaalla ja esimerkiksi Satakunnan seudulla suosittuja kuvioita ovat myös Martinkylän ryijyssä käytetyt neliöt: verkonsilmät sekä vinoneliöt eli rombit.
Minulle selvisi, että Martinkylän ryijy edustaa vanhaa kerrostumaa, niin sanottua verkkokuviollista sommitelmaa. Verkkokuviollisissa ryijyissä suoraan linnaryijyistä polveutuva kuviointi on joko suora- tai vinoruudullista. Ruudukko on ryijyissä useimmiten niin sanotusti hajaantuneena. Siinä varsinainen verkko on hävinnyt ja jäljelle ovat jääneet verkonsilmät.
Kuten Martinkylän ryijyssä, verkkokuvion neliöt on usein koristeltu täytekuvioilla. Täytekuvioita ovat esimerkiksi ristit, morsiusparit, kruunut, sydämet ja kukkakuviot ja erilaiset maljakko- ja puuaiheet. Symbolien, kuten ristien, uskottiin lisäksi suojaavan tai tuovan onnea. Ryijyn malli on siis alueelle tyypillinen, mutta ollut jo tekovaiheessa vanhanaikainen.
Vuoden 1992 toisinnos. Ryijyn kuvapinta on jaettu kehysraidoitukseen, kahteen hajotetuista neliöistä koostuvaan kehykseen ja keskialaan. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo.
Kurkistus menneisyyteen
Viimeisenä johtolankana on ryijyn väritys. Käytettyjen värien laatu kertoo paljon tekstiilin alkuperästä. Ennen teollisten värien, kuten aniliinivärien käyttöönottoa 1850-luvulla, värjättiin nukkalankoja pelkästään luonnonpigmenteillä. Ryijyn pääväreiksi vakiintuivat sininen, punainen ja vihreä 1700-luvun kuluessa.
Suomen luonnosta kerättävillä kasveilla oli mahdollista saada aikaan ruskean, keltaisen ja vihreän sävyjä. Kirkas indigonsininen ja punainen taas hankittiin ostovärinä. Kalliit syvät sinisen ja punaisen sävyt olivat erityisen haluttuja värejä tekstiileissä. Martinkylän ryijyssä on käytetty tumman pohjavärin kontrastina kirkasta sinistä, punaista ja keltaista.
Ryijyn kaksisataavuotinen matka
Tiedot Martinkylän ryijyn valmistajasta, omistushistoriasta ja päätymisestä huutokauppaan jäävät toistaiseksi mielikuvituksen varaan. Katsaus ryijyjen historiaan maalaa kuitenkin kuvaa myös Martinkylän vanhasta ryijystä. Kuvioista ja väreistä päätellen se on ollut “M.C.”:n ja “C.R.”:n arvokas kapioryijy, jota on käytetty vuodetekstiilinä.
Kutoja on ollut perinnetietoinen, ja hän on ryijyn myötä toivonut tuoreelle avioliitolle onnea ja suojelusta. Ryijyn säilyminen meidän päiviimme saakka kertoo myös, että se on ollut omistajilleen rakas. Silti tuntematon kutoja tuskin olisi arvannut, että hänen sommittelemaansa ryijymallia esitellään toisintoina Övre Nybackan ja Vantaan kutojien Kankurilan seinillä vielä tänäkin päivänä.
Kirjoittaja
Oona Rohde
Vantaan kaupunginmuseon projektityöntekijä
Lue kaksiosaisena julkaistun tekstin alkupuoli:
Lähteet
Designmuseo, Ahonen-Kolu, M., Svinhufvud, L., Viljanen, E., Träskelin, R., & Kokkonen, J. (2009). Ryijy!: The Finnish ryijy-rug. Designmuseo.
Hako, J. (1991). Helsingin pitäjä: 1992. Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys : Vantaan kaupunginmuseo. s. 92-93.
Sirelius, U. T. (1924). Suomen ryijyt.
Suomen käsityön museo & Kolu, M. (2007). Ryijy esillä: Ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmissa. Suomen käsityön museo.
Tuomas Sopasen kokoelma., Jämsén, K., Melaranta, H., & Willberg, L. (2008). Ryijy elää: Suomalaisia ryijyjä 1778-2008. Varkauden taidemuseo.
Vantaan kutojat ry:n kunniapuheenjohtaja Liisa Mäkisen haastattelussa 22.5.2024 saadut tiedot.
