Håkansbölen kartanon salat alkavat paljastua

Håkansbölen kartanon museokokoelmaan kuuluu esineiden ja valokuvien lisäksi 12 metriä asiakirja-aineistoa. Vantaan kaupungin historiatoimikunnan johtamassa tutkimushankkeessa olen päässyt tutkimaan ja läpikäymään tätä hienoa arkistokokonaisuutta. Tutkimuksen myötä olemme saaneet tietää niin kartanon varhaisesta historiasta kuin viimeisimpien sotien jälkeisistä tapahtumistakin. Tutkimushanke keskittyy erityisesti Håkansbölen työväkeen – kartanon työntekijöihin, torppareihin ja muihin, jotka asuivat ja elivät kartanon mailla.  

Kartanon omistaja vaihtui 1900-luvun alussa, kun kenraalimajuri Oscar Andelin myi kartanon sukulaiselleen Lilli Sanmarkille ja tämän puolisolle Arvidille. Tuolloin kartanon alueella asui noin 180 ihmistä. Se oli suuri ja monipuolinen yhteisö: paljon perheitä, maatyöläisiä, käsityöläisiä ja palvelusväkeä. Tätä kartanoyhteisöä voi tutkia tarkemmin kartanon arkistossa olevien asiakirjojen, kuten palkkakirjanpidon ja henkikirjaluettelon avulla.  

Håkansbölen muuttuva yhteisö 

Arkistoaineistoa tutkiessa on ollut kiinnostavaa seurata, millaiset asiat Håkansbölen asukkaiden määrään ovat vaikuttaneet. Kartanon alustalaisten määrä laski koko 1900-luvun ajan, erityisesti 1940-luvun lopussa, jolloin kartanon lehmät myytiin. Entisenlaista suurta työväkeä ei enää tarvittu, ja koko kartanon arki muuttui. Kartanon suuret kasvihuoneet rakennettiin 1950-luvun alussa, kun kartano keskittyi lehmien sijaan kukkien kasvatukseen. Kartanoalueen rakennuksissa asui 1950-luvun puolivälissä enää noin 40 ihmistä. 

Historialliset murroskohdat ovat aina kiinnostavia. Miten Håkansbölen kartanolla sopeuduttiin vaikkapa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamiin hankaluuksiin tai vuoden 1918 sisällissotaan? Erityisesti sisällissodan jälkeen säädetty laki vuokra-alueiden lunastamisesta, kansankielessä torpparilaki, muutti suurten kartanoiden elämää. 

Kun torpparilaki astui voimaan, Håkansbölen kuusi torpparia eli vuokraviljelijää ostivat edullisesti omat maansa ja tulivat itsenäisiksi maanviljelijöiksi. Samalla kartanon työvoimasta lähti yli 20 ihmistä. Arvelin, että kartano olisi palkannut lisää väkeä korvaamaan torppareita, mutta näin ei käynytkään. Sanmarkit päättivät sen sijaan investoida uusiin maatalouskoneisiin, kuten traktoriin ja leikkuukoneisiin. Niiden avulla pärjättiin vähemmälläkin työvoimalla.  

Kartanolla viihdyttiin pitkään 

Henkikirja-aineistosta, eli kartanon väestökirjanpidosta, löysin toisenkin kiinnostavan seikan. Monesti on ajateltu, että maatyöläiset liikkuivat paljon ja vaihtoivat palveluspaikkaa vuoden tai parin välein. Håkansbölessä kuitenkin viihdyttiin.  

Kartanon henkikirjoista löytyy pitkiä, kymmenien vuosien palvelussuhteita ja kokonaisia perhekuntia, jotka asuivat ja työskentelivät kartanolla useammassa sukupolvessa. Kartano myös piti heistä huolen – entisiä palvelijoita, piikoja, renkejä ja heidän leskiään löytyy kartanon henkikirjoista paljon. Erityisesti yksinäiset naiset olivat työuransa jälkeen helposti haavoittuvassa asemassa, mutta Håkansbölessä työskennelleet saivat jäädä viettämään eläkepäiviään kartanoon. 

Pitkien palvelussuhteiden kuninkuusluokkaa edusti pehtoori eli tilanhoitaja Alfred Malmgren perheineen. Malmgren tuli Håkansbölen palvelukseen vuonna 1888. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1930, yli 40 vuoden jälkeen. Jo 1920-luvulla Malmgrenin tytär Agda Malmgren palkattiin kartanon kirjanpitäjäksi. Hän hoiti kartanon kirjanpitoa peräti 1980-luvulle saakka, yli 90-vuotiaaksi! Malmgrenin perhe hoiti siis Håkansbölen kartanon arkea sadan vuoden ajan. 

Tavoitteena on tutkia vielä lisää Håkansbölen pitkiä suku- ja henkilötarinoita ja tuoda esiin kartanon ihmisiä. Nämä tarinat täydentävät ja rikastavat kuvaa, joka meille on Håkansbölen kartanosta muodostunut.