Pappilan kaivaukset ja arkeologia

Esitutkimukset 

Koska pappilan alueen muinainen maankäyttö oli täysin tuntematonta, paikalla piti aluksi tehdä esitutkimuksia. Niiden avulla selvitettiin, missä maan alla sijaitsi vanhojen rakennuksien jäänteitä. Esitutkimusten aikana pappilan ympäristössä tehtiin magnetometrisiä mittauksia sekä koekuoppia.  

Magnetometrin avulla mitattiin maan magneettikentän voimakkuutta. Mielenkiintoisia olivat paikat, jossa mittaustulokset olivat normaalista poikkeavia. Voitiin olettaa, että poikkeavuudet aiheutti jokin maan alla sijaitseva rakenne. Magnetometrin avulla löytyi alue, jossa oli sijainnut vanha sepän paja. 

Koekuoppia pappilan ympäristöön kaivettiin yli 50. Koekuoppien avulla haluttiin selvittää eri alueiden kulttuurikerrosten paksuuksia. Kulttuurikerrokset ovat maakerroksia, jotka ovat likaantuneet ihmisten toiminnan seurauksena. Jos jossain paikassa on paksut kulttuurikerrokset, siinä on myös ollut paljon ihmistoimintaa. Nykyisen pappilan eteläpuolelta löytyi paksun kulttuurikerroksen alue, joka paljastui keskiaikaiseksi pappilan paikaksi. 

Kaivaukset 

Arkeologisten kaivausten avulla tutkittiin 1300-luvulla perustetun keskiaikaisen pappilan jäänteitä. Vanhasta pappilasta löytyi kivijalka, vanhaa puulattiaa sekä pari uuninpohjaa. Vanhan pappilan päälle oli myöhemmin rakennettu riihi, josta löytyi kiuastyyppisen uunin perustuskiveys. Vanhin kartta alueesta on vuodelta 1699, eikä sen tai uudempienkaan karttojen mukaan paikalla ole ollut rakennuksia. Kaikkien löydettyjen rakenteiden on siis oltava karttoja vanhempia. 

Vanhan pappilan paikalta löydetyt esineet kertovat keskiajan ja uuden ajan alun esinekulttuurista ja arjesta. Esineiden joukossa on hyvin hienoa tavaraa kuten hienosti koristeltuja pöytäveitsiä, Keski-Euroopasta tuotua keramiikka- ja lasitavaraa sekä kymmenkunta 1400- ja 1500-luvuilta olevaa kolikkoa Ruotsin ja Baltian alueilta. Esineistön perusteella pappila on selvästi kuulunut ylempään yhteiskuntaluokkaan. 

Analyysit 

Kaivauksilta otetaan yleensä monenlaisia näytteitä, joita analysoidaan kaivausten jälkitöiden aikana. Ne monipuolistavat ja täydentävät kuvaa alueen elämästä ja ympäristöstä. Kirkonkylän kaivauksilla otettiin kasvinäytteitä eli niin sanottuja makrofossiilinäytteitä, jotka analysoi makrofossiilitutkija. Hän pystyi kertomaan esimerkiksi, mitä viljoja Kirkonkylässä on viljelty ja mitä kasveja kasvatettu tai keräilty. Kirkonkylästä löytyi muun muassa rukiin ja ohran jyviä, vadelman siemeniä sekä jäänteitä muinoin paikalla kasvaneista kasveista, kuten selja, ukontatar ja niittysalvia. 

Kaivauksilla löytyneen luumateriaalin analysoi luututkija eli osteologi. Hän tunnisti pienistä luun kappaleista, mitä eläinlajeja Kirkonkylässä on ennen elänyt ja mitä siellä on syöty. Kirkonkylän luiden osteologisessa analyysissa löytyi kotieläinten kuten naudan, hevosen, sian ja vuohen luita. Myös kissan luita löytyi. Turkiseläimiksi laskettavien eläinten luista löytyi metsäjänistä, kettua ja hyljettä. Jyrsijöiden luista tunnistettiin pikkumetsähiiren, rotan ja peltomyyrän luita. 

Lisäksi kaivauksilta otettiin useita ajoitusnäytteitä. Ajoitusnäytteiksi kelpaavat esimerkiksi hiiltyneet puunjäänteet, palaneet luut sekä viljanjyvät. Kaikkea hiiltä sisältävää ainesta voidaan ajoittaa radiohiilimenetelmällä. Menetelmän avulla mitataan ajoitusnäytteen sisältämän hiilen radioaktiivisen C14-isotoopin puolittumisaikaa. Kun eliö kuolee, siinä olleet radiohiiliatomit alkavat hajota. Näytteen ikä voidaan arvioida, kun mitataan näytteessä jäljellä olevan radiohiilen osuus kaikesta hiilestä. Pappilan alueelta otettiin useita näytteitä. Ne ajoittuivat 1300-luvun ja 1500-luvun väliselle ajalle. Tulokset tukevat kolikoiden ja muiden esineiden avulla saatuja ajoituksia.