Vantaan merihistorian alku

Jos haluamme päästä muinaisten vantaalaisten jäljille, joudumme kurkottamaan pintaa syvemmälle, maan uumeniin. Kirjoitustaito - ja sen myötä kirjoitettu tieto - nimittäin saapui alueelle vasta ruotsalaisten mukana keskiajalla.

Suurin osa Etelä-Suomesta oli 9000 vuotta sitten vielä merenpohjaa, mutta Vantaan seuduilla oli jo rannikkoa sekä useita asuinkelpoisia saaria. Vanhin Vantaan alueelta löydetty kivikautinen asuinpaikka Nissbacka sijaitsi nykyisen Sipoontien alla Jokivarressa. 

Kivikauden ihminen asettui asumaan paikkaan, jossa hän sai juomavettä joesta tai purosta. Hän halusi myös olla suojassa mereltä puhaltavalta viimalta, mutta päästä helposti metsästämään ja kalastamaan. Nissbackan asuinpaikka oli pitkän suojaisan vuonon rannalla. Myöhemmin maa kohosi ja vuonosta muodostui Keravanjoki. 

Myyrmäen Jönsaksessa oli suuri asutuskeskus kivikaudella 7500 vuotta sitten. Jönsas oli silloin saari, jonka hiekkarannalla asuttiin. Merestä pyydettiin kaloja ja hylkeitä. Myös metsä tarjosi ravintoa, kuten hirviä, jäniksiä, majavia sekä marjoja, pähkinöitä ja muita kasveja. 

Noin 5200 vuotta sitten idästä saapui vasarakirveskansa. Myös he pitivät Jönsaksen asuinpaikkaa hyvänä ja kotiutuivat alueelle. Myöhemmin seutu syystä tai toisesta hylättiin. Nykyään paikalla on Myyrmäen keskusta. 

Jokiniemessä asuttiin kivikaudella 5900–5500 vuotta sitten. Paikalla oli silloin suojaisa merenlahti. Ajanjaksoa nimitetään kampakeraamiseksi kulttuuriksi, koska senaikaisten saviastioiden koristelutyyli näyttää kammalla tehdyltä. 

Asukkaat tulivat tänne luultavasti muualta Euroopasta, sillä he toivat mukanaan uusia materiaaleja, kuten koruissa käytetyn meripihkan sekä nuolenkärkien piikiven. 

Meren lisäksi Vantaanjoki on houkutellut asukkaita alueelle. Jokea pitkin on päässyt mereltä pitkälle sisämaahan päin, samoin sisämaasta merelle. Rautakauden alussa alueella on saattanut asua saamelaisia, joiden jäljiltä Vantaalla on muun muassa Lappi-nimisiä paikkoja. 

Hämäläiset ja luultavasti myös virolaiset kävivät Vantaan alueella metsästämässä noin 1000 luvulta alkaen. Jokea pitkin päästiin kuljettamaan saaliseläinten turkiksia meren rantaan ja sieltä edelleen myytäväksi Itämeren rannikkokaupungeissa.

Keskiajan alussa Ruotsin valtakunta alkoi muodostua ja levittäytyä myös nykyisen Suomen alueelle. Vantaan seuduille muutti 1200–1300-luvulla asukkaita Ruotsista ja Varsinais-Suomesta. 

Ruotsinkieliset tulokkaat asettuivat rannikon ja joen läheisyyteen. Alueella asuneet hämäläiset taas siirtyivät kauemmas sisämaahan. 

Lue lisää: Rautakauden lopun ja keskiajan alun hämäläis-, ruotsalais- ja lappalaisasutus nykyisen Vantaan alueella

Ruotsalaiset toivat mukanaan kirkollisen ja maallisen hallinnon. Alueesta tuli 1200–1300-lukujen vaihteessa pitäjä, jota nimitettiin Helsingaksi. Vanhin tähän mennessä löydetty maininta Helsingasta on vuonna 1331 päivätyssä veroasiakirjassa. 

Helsinga eli Helsingin pitäjä oli paljon nykyistä Vantaata laajempi. Se rajoittui etelässä Suolamereen eli Suomenlahteen. Pitäjän rantaviiva ulottui nykyisen Espoon Haukilahdesta Sipoon länsisaaristoon. 

Eräs varhaisimmista kirjallisista Helsingaa koskevista tiedoista on vuodelta 1351. Silloin Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika antoi virolaiselle Padisen luostarille lohenkalastusoikeudet Helsingå’hon eli nykyiseen Vantaanjokeen. Itämeren yli purjehtikin joukko luostarin maallikkoveljiä lohenpyyntiin. 

Tallinnalaisen kauppaporvari Hemlich Ficken tili- ja velkakirjoista vuosilta 1509–1542 löytyy tieto, että Helsingan talonpojilla on ollut tuohon aikaan yhteensä 12 jaalaa eli pienehköä kahvelipurjealusta. Niillä he kuljettivat myytäviä tuotteita Suomenlahden yli Räävelin hansakaupunkiin eli Tallinnaan. 

Yksi talonpoikaiskauppiaista oli Mårtensbyssä eli Martinkylässä asunut Jöran Bonde. Hän kuljetti lähikylistä noin 40 talonpojan myyntituotteita, esimerkiksi kalaa, turkiksia ja puutavaraa. Paluulastina oli useimmiten suolaa ja viljaa. Lisäksi hansakaupungista saatettiin tuoda verkaa eli hienoa villakangasta sekä keramiikka- ja lasiastioita.

Tallinna houkutteli myös Helsingan nuorisoa. Suurkaupunkiin muutto saattoi tarkoittaa isonkin talon tyttärelle piiaksi ryhtymistä. Silti monet halusivat kokeilla onneaan merenlahden vauraammalla puolella. 

Ensimmäinen lovi Helsingin pitäjän merenrantaviivaan tuli vuonna 1550, kun kuningas Kustaa Vaasa päätti perustaa pitäjän Koskelan kylään Helsingin kaupungin. 

Lue myös:

Vantaan merihistorian loppu