Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen Suomen museoliiton puheenjohtajaksi seuraavalle yksivuotiskaudelle
Pekka Timonen jatkaa museoalan etujärjestö Suomen museoliiton puheenjohtajana. Timonen seuraa puheenjohtajana Pekka Sauria.
Maakuntajohtaja Tuija Telén, Pekka Timonen ja Ali Jahangiri Vantaan päivän konsertissa 15.5.2025 Tikkurilassa.
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen on valittu jatkamaan Museoliiton hallituksen puheenjohtajana toisen yksivuotiskauden. Uutena jäsenenä Suomen museoliitto ry:n hallitukseen valittiin Tiedekeskus Heurekan johtaja Mikko Myllykoski. Valinnat tehtiin liiton vuosikokouksessa valtakunnallisten museopäivien yhteydessä toukokuussa 2026.
Kuva valtakunnallisilta museopäiviltä 2026 Hämeenlinnasta. Vuoden museoksi 2026 valittiin Särestöniemi-museo Kittilästä. Vantaankin museoväki nappasi voittokyltin käyttöönsä.
Pekka Timonen valittiin ensimmäistä kertaa Museoliiton puheenjohtajaksi 22.5.2025 Suomen museoliitto ry:n vuosikokouksessa valtakunnallisilla museopäivillä Porissa. Timonen on toiminut Vantaan kaupunginjohtajana vuodesta 2023 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Lahden kaupunginjohtajana ja Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 pääsihteerinä Valtioneuvoston kansliassa.
Museoliiton nimitysvaliokunta korosti esityksessään hyvää ymmärrystä museokentästä ja kyvykkyyttä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, strategisessa johtamisessa sekä taloudessa.
– Pekka Timosella on vahva kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja kattavat verkostot yhteiskunnan huipulla. Kaupunginjohtajana hän on näköalapaikalla arvioimassa kaupunkikehitystä ja -taloutta, jotka viitoittavat myös museoalan suuntaa. On innostavaa, että saamme näin monipuolisesti kokeneen ja verkostoituneen puheenjohtajan. Samalla haluamme kiittää täyden kuusivuotiskauden puheenjohtajana ollutta Pekka Sauria, joka edisti museoalaa aktiivisesti ja jäsenistöä tarkasti kuunnellen, sanoo liiton nimitysvaliokunnan puheenjohtaja, museonjohtaja Timo Kukko.
Museokentällä Timonen edustaa kunnallisia museoita ylläpitäviä organisaatioita. Urallaan hän on 25 vuoden ajan ollut perustamassa, pelastamassa, kehittämässä tai rakentamassa monia erilaisia suomalaisia museoita.
– Museoilla on tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä. Ne antavat meille merkityksiä, yhteisöllisyyttä ja ainutlaatuisia kokemuksia. Museoita kannattaa kehittää, ylläpitää ja uudistaa pitkäjänteisesti eri puolilla Suomea, Pekka Timonen kertoo.
Uutinen päivitetty 22.5.2026. Uutinen on julkaistu 23.5.2025 otsikolla: Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen Suomen museoliiton puheenjohtajaksi