Rautakauden lopun ja keskiajan alun hämäläis-, ruotsalais- ja lappalaisasutus nykyisen Vantaan alueella

Ruotsin kuningaskunnan synty

Ruotsin valtakunta alkoi muodostua 900-luvulla, kun Olavi Sylikuninkaasta tuli sekä Länsi-Götanmaan että Mälarenin ympäristön hallitsija. Hänen asemansa ei kuitenkaan ollut vielä kovin vahva. Seuraavilla vuosisadoilla vakiintui käytäntö, että Itä- ja Länsi-Götanmaalla sekä Mälaren-järveä ympäröivällä Sveanmaalla oli yhteinen kuningas. Vuonna 1164 perustettu Uppsalan tuomiokapituli sitoi alueet myös kirkkoon.

Uudessa kuningaskunnassa käytiin jatkuvia sisäisiä valtataisteluita, kunnes 1200-luvulla hallitsijaksi tuli Birger Jaarli. Valtakunta koostui 1200-luvun alussa Götanmaasta, Sveanmaasta sekä Varsinais-Suomesta. Kun valtakuntaan liitettiin vuosisadan puolivälissä osia myös Uplannista, syntyi Ruotsina tuntemamme kuningaskunta.

Suomalaisalueet Ruotsin Itämaaksi

Varsinais-Suomen aluetta alettiin liittää kristinuskoon ja osaksi Ruotsin kuningaskuntaa jo 1100-luvun kuluessa. Tältä ajalta ovat peräisin vanhat kirkonrauniot, jotka on löydetty Turun läheltä Ravattulan Ristimäestä. Kirkko oli tärkeässä roolissa, kun uusia alueita käännytettiin ja sulautettiin kuningaskuntaan. Alueille perustetiin piispanistuimia ja kirkkopitäjiä, jotka sitoivat alueet osaksi Ruotsia.

Tältä ajalta ei ole historiallisia lähteitä. Ei siis voida olla varmoja, miten Suomen eteläosat liitettiin Ruotsiin. Historioitsija Dick Harrisonin mukaan Ruotsin resurssit eivät olisi tuolloin riittäneet suuriin sotilaallisiin operaatioihin. Sen sijaan kuningaskunnan vahvuus piili maan poliittisessa ja hengellisessä järjestelmässä. 

Ruotsalaiset antoivat valtaa niille paikallisille suurmiehille, jotka halusivat liittyä ruotsalaisiin sotapäälliköihin ja tukivat papistoa. Kolonisoiduista alueista tuli yhtä ruotsalaisia kuin mistä tahansa muusta kuningaskunnan osasta. Samalla tavalla tapahtui myöhemmin myös Smålannin, Hälsinglannin ja Värmlannin liittäminen Ruotsiin.

Hämäläisten ja lappalaisten seutu 

Kun ruotsalaiset saapuivat Helsingaan eli nykyisen Vantaan alueelle, täällä oli yksittäisiä hämäläisten ja lappalaisten asuttamia tiloja. Lappalaisten tilat olivat heidän kalastus- ja metsästysmaittensa lähellä. Hämäläisten tilat sijaitsivat todennäköisesti vanhoilla erämaa- tai kaskiviljelyalueilla, joilla oli aiemmin asuttu kala- ja metsästysreissujen aikana. Vähitellen osa hämäläisistä jäi asumaan näille paikoille vuoden ympäri. 

Ruotsalaiset uudisasuttajat perustivat Helsingan alueelle kyliä 1200-luvulla. Osittain kylät perustettiin samoille paikoille, jossa hämäläisten ja lappalaisten tilat olivat sijainneet. Siitä kertovat eräät kylien ja tilojen nimet, kuten Tavastby eli Hämeenkylä sekä Lappböle eli Lapinkylä. Tavast- ja Häme-paikannimiä on runsaasti Uudellamaalla, ja vanhaan asutukseen näyttävät viittaavan myös Lapp-nimet. Luultavasti saamea puhuvasta väestöstä kertovat nimet voisivat periytyä aina rautakauden alkuun. 

Piileskelevä rautakausi ja varhaiskeskiaika

Vantaalta on löydetty vain yksittäisiä rautakaudelle ja varhaiskeskiajalle ajoittuvia esineitä. Sen sijaan arkeologisilla kaivauksilla on tullut vastaan muunlaisia viitteitä rautakaudesta ja varhaiskeskiajasta, esimerkiksi radiohiiliajoituksia erilaisista maassa erottuvista ilmiöistä.

Länsisalmen Gubbackasta löydettiin 1500-luvun uunin alta vanhempi, 1200-luvulle ajoittuva palokerros. Sen ympärillä oli paalunsijoja, joista saatiin 1200-luvulle meneviä ajoituksia. Gubbackasta löytyi myös viikinkiaikainen tie, jonka ajoitus perustuu tien alta löytyneen hiilikerroksen ikään. 

Gubbackan ympäristössä tehtiin myös siitepölytutkimuksia, jotka osoittavat maanviljelyn alkaneen seudulla 900-luvun puolivälissä. Ihmisten toiminnan lisääntyminen rautakauden lopulla näkyy tutkimustuloksissa ympäri Uuttamaata. Metsät alkoivat hävitä ja maisema avautua juuri näihin aikoihin.

Helsingin pitäjän kirkonkylästä on löytynyt sekä hautausmaan aidan että 1300-luvun pappilan alta hiiltyneet maakerrokset, jotka ajoittuvat 1200-luvulle. Tähän ajanjaksoon liittyviä esinelöytöjä ei kuitenkaan ole, joten kyse voi olla yhtä hyvin metsäpalosta kuin kaskenpolton jäljistä. 

Mielenkiintoinen kohde löytyy myös Vantaan Övitsbölestä eli Ylästöstä, jossa tehtiin pieniä koekaivauksia autiotontilla. Uuninperustukseksi tulkitun matalan kumpareen viereen avattiin koekuoppa, josta saatiin ajoitus vuosien 1031 ja 1167 väliltä.

Rautakaudelle ja keskiajan alkuun meneviä ajoituksia on saatu myös Vantaan kivikautisten kohteiden kaivauksilta. Myyrmäen Jönsaksesta löytyi esimerkiksi 890-luvulle ajoittuva tulisija. Jokiniemen laajalta kivikautiselta asuinpaikalta ajoitettiin tulisija sekä katajanmarja 1000–1200-luvuille. 

Keskiajan lopulle sijoittuvia ajoituksia on esimerkiksi nykyisen Kulttuuritalo Martinuksen alueella tehdyiltä Kauppaoppilaitoksen tontin kaivauksilta. Kahdesta kodanpohjasta saadut hiilet on ajoitettu 1290–1460- ja 1410–1630-luvuille. Martinuksen ajoitukset ovat sikäli jänniä, että vanhojen karttojen tai paikannimien perusteella lähettyviltä ei tunneta lainkaan ruotsalais- tai hämäläisperäistä asutusta keskiajalta tai uudelta ajalta. Voisiko paikka olla jäänne saamelaisasutuksesta?

Yksittäisistä radiohiiliajoituksista ei voi päätellä paljonkaan, mutta kokonaisuus kertoo enemmän. Ihmistoiminta on lisääntynyt Vantaan alueella rautakauden lopussa, ja todennäköisesti toimijoina ovat olleet hämäläiset. Heidän esineensä ja asumuksensa odottavat kuitenkin vielä löytäjäänsä.